TALOYHTIÖ SUOSITTELEE!

TALOYHTIÖN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA KAARLO SELL, AS OY MECHELIN

 

Verto on toimittaja, jota on helppo suositella. Suomalainen, joka vielä sen lisäksi kehittää uusia ratkaisuja.

-Kaarlo Sell, as Oy Mechelin

Kaarlo Sellin kotitaloyhtiön asukkaat ovat jo vuosia maksaneet lämpimästä vedestä käytön mukaan. Kun putkiremontin aika koitti, oli vain luonnollinen jatkumo siirtyä laskuttamaan kaikkia talouksia sekä kulutetusta kylmästä että lämpimästä vedestä.

Kaarlo Sell on as Oy Mechelinin puheenjohtaja ja veti remonttiprojektia taloyhtiönsä puolelta. Hän tutustui perin pohjin eri vedenmittausjärjestelmiin: luki, tutki ja vertaili.

- Suomalaisuus ja asiakaspalvelu voittivat, Sell kertoo tärkeimmistä valintakriteereistään.

Suomalaisuus ei toki yksin ollut riittävä peruste. Kaarlo Sell teki työnsä niin perusteellisesti, että asensi omaan asuntoonsa kokeeksi Verto-vesimittarit. Laite ja järjestelmä vakuutivat ja päätös oli sillä selvä – eikä sitä ole tarvinnut katua.

- Isossa taloyhtiössä on paljon vuokralaisia. Reaaliaikaisen, etäluettavan lukeman myötä lukeminen on helppoa asukkaan vaihtuessa ja kaikki valittaminen on loppunut, Sell kertoo esimerkin Verto-järjestelmän monista eduista.

Tekniikan lisäksi Kaarlo Sell on tyytyväinen saamaansa palveluun.

- Verton Tapio Rask on aina paneutunut asiantuntevasti olosuhteisiimme. Pulmatilanteet on yksinkertaisesti otettu hoitoon ja selvitetty, hän kertoo kokemuksistaan.

Menneen lisäksi Kaarlo kiittelee sitä, että Verto katsoo vahvasti tulevaan.

- Verto on toimittaja, jota on helppo suositella. Suomalainen, joka vielä sen lisäksi kehittää uusia ratkaisuja, hän summaa mainiten erityisesti tulossa olevan VertoLive-mobiilipalvelun.