Markkinoiden älykkäimmän vedenmittausjärjestelmän Verton tuotanto muutti helmikuun 2023 alusta Sastamalasta Tampereen Pirkkalaan. Samalla tuotantotiimimme kasvoi kahdella vedenkestävällä tuotantotyöntekijällä. Tervetuloa joukkueeseen Tiina Salo ja Nico Eriksson!
Kasvutarinamme Smartvattenina, Pohjois-Euroopan vesitehokkuusteknologian johtavana toimijana, alkoi vuosi sitten. Haimme loppuvuodesta 2022 kasvumme tueksi vahvistusta Verto-järjestelmiemme tuotantoon loppukokoonpanoon sekä testaukseen. Tuotantotyöntekijät Tiina ja Nico ovat päässeet upealla tavalla kasvuvauhtiimme mukaan.
Tiina Salo on paljasjalkainen tamperelainen. Verton tuotantoon hänen tiensä kävi Tamron logistiikkakeskuksen kautta, missä hän toimi varastotyöntekijänä.
– Olen todella iloinen työpaikastani Vertolla, sillä ala antaa minulle kiinnostavuudessaan tilaisuuden oppia jatkuvasti jotain uutta, Tiina sanoo.
Tiinan vapaa-aika taittuu perheen ja ystävien seurassa sekä monipuolisesti urheillen. Leivonta ja ruuanlaitto kuuluvat myös hänen lempipuuhiinsa.
Nico Eriksson on kotoisin Nokialta, mutta asuu nykyään Pirkkalassa. Vertolle hänen tiensä johti Nokialta elektroniikkatehtaan tuotannosta.
– Vertolla odotan eniten näkeväni laitteiston elinkaaren tuotannosta loppukäyttäjälle, ja pääseväni hyödyntämään työssäni vahvuuksiani yrityksen kasvun tueksi, Nico sanoo.
Nicon kanssa työpäivät eivät käy turhan vakaviksi, sillä hän pystyy heittämään Kummeli-tarinaa tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Tervetuloa joukkueeseen Tiina ja Nico!